fbpx

Niila on Berliinissä asuva suomalainen laulaja-lauluntekijä. Murtautuminen kansainvälisille markkinoille sai alkusysäyksen v. 2015 Niilan solmittua levytyssopimuksen Saksan Universal Musicin kanssa ja kierrettyään ulkomaisia lavoja Sunrise Avenuen lämppärinä.

– On siistiä aikaa, kun huomaa kesän tulevan ja kaupungin palaavan pikkuhiljaa raiteilleen ja karanteenipäivät tuntuvat jäävän taakse. Striimikeikat ovat juuri nyt loistava tapa artisteille päästä esiintymään, vaikka eihän mikään korvaa oikeiden keikkojen tunnelmaa ja vuorovaikutusta yleisön kanssa. Mutta tämänlaiset konseptit, joita SemiLive tekee, oikein kuvattuna ja äänitettynä, on todellakin seuraavaksi paras asia!

Niila valmistelee parhaillaan toista albumiaan.

– Muutamalla viimeisimmällä singlelläni on kuultavissa enemmän elektronisia elementtejä, mutta toinen albumi tulee menemään takaisin juurilleni. Akustista kitaraa ja orgaanisia soundeja, hän kuvailee.

Niilan SemiLive-keikka tulee olemaan erityinen, sillä hän esiintyy yhdessä Viviology-gospelkuoron (trio) kanssa.

– Tapasin kuoron Berliinissä, kun he tulivat laulamaan taustoja ensimmäiselle levylleni ja yllätyin älyttömästi. Olen aina ollut “gospelkuoro-soundin” fani ja oli naurettavaa kuinka voimakas heidän äänensä oli! Nämä kolme ladya pystyvät rikkomaan ikkunoita! Tämä on ensimmäinen kerta, kun esiinnyn livenä heidän kanssaan ja olen innoissani, kuin pikkulapsi!

– Keikka kuvataan tunnelmalliselta studiolta Berliinistä. Se tulee olemaan akustinen setti kappaleita ensimmäiseltä albumilta ja vielä julkaisemattomia biisejä tulevalta levyltä. Derek Ullenboom vaihtelee soitintaan kitaran, mandoliinin sekä banjon välillä ja Viviology vetää taustalla, joten maa tulee järähtelemään hieman haha! En malta odottaa!

Niila @ SemiLive 6.6.2020

Sharing is caring!

0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjä
      Aktivoi lahjakoodi