fbpx

“Jos mummo haluaa skeitata, antaa sen skeitata”, Ruma kiteyttää keikalla kuultavasta kappaleestaan

Juurevaa R’n’B-musiikkia, sielukastaa räppiä ja urbaania poppia tarjoilee SemiLivessä ensi torstaina (7.5.) esiintyvä Ruma! Mieleenpainuvasta soundista tunnettu artisti julkaisi tammikuussa uutta musiikkia – Tohvelisankari kertoo tutun tarinan kaverin näkökulmasta.

– Biisi on tehty nimensä mukaan ”tossu type of ihmisestä”, mutta sellaisella twistillä, että tarinan kertojana kappaleessa on tohvelisankarin kaveri. “Tossun” kaveri haluaa sen vanhan ystävän takaisin ja kokee, että niin olisi paremmin, Ruma kertoo.

Kappale on saanut hyvän vastaanoton ja kehuja samaistuttavuudesta, ja Ruma myöntääkin tarinan olevan osittain tositapahtumiin perustuva.

– Siinä yhdistellään monia eri tapauksia – ehkä, hän naurahtaa.

Ennen Tohvelisankaria Ruma on julkaissut EP EP:n (2019) sekä debyyttialbumin Helsinki (2018). Artisti on tehnyt musiikkia lukuisten tuottajien ja kirjoittajien kanssa, ja inspiroituu biisintekoon yleensä hyvästä biitistä.

– Yleensä nauhoitan heti pätkän melodiaa ylös, ja sitten tulee sanat perässä. Tää kuulostaa oudolta, mutta mä koen olevani niinku musiikin välikappale, eli sanat ja melodiat tulee jostain tajunnasta. Jotkut puhuu jopa “sourcesta”, hän pohtii. Ruma ei usko väkisin tekemiseen, tai yritä saada aikaan huonona päivänä biisiä ilosta. Kappaleille täytyy antaa aikaa.

Kuuntelijan kannalta Ruma erottuu muista persoonallisellisella soundillaan ja energiallaan. Soundin löytyminen on kulkenut käsi kädessä uuden etsimisen kanssa.

– Uskon, et mun soundin takana on aika paljon sitä, et mä oon kuunnellu soul-, funk-, R&B- ja rap osastoa jo teininä, kun aloin kerätä vinyyleitä. Rakastan löytää uusia asioita ja vihaan tiettyjä vanhoja kaavoja.
Ruman SemiLive-keikalla kuullaan muun muassa kappale Weirdo, joka on samaan aikaan sekä henkilökohtainen kasvutarina, että sisältää tärkeän viestin.

– Oo se mikä sä haluut olla äläkä kuuntele muita. Jos mummo haluaa skeitata, antaa sen skeitata, artisti kiteyttää. Hän toivoo, että kappale saisi ihmiset tavoittelemaan unelmiaan ja haastamaan sen ajattelun, että mitähän muut sanoo.

Ruma keikalla SemiLivessä 7.5.2020: Liput ja lisätiedot täältä

Sharing is caring!

Ostoskori